Studiomatti text
Kuvaus Matti Viljanen

Mainoskuvaaja Matti Viljanen

Tarjoan yhteistyökumppaneilleni nykyvaatimusten mukaista digitaalista kuvapalvelua 40 vuoden ammattikokemuksella.

Valokuvaaminen oli nuoruusvuosinani intohimoinen harrastus, josta sittemmin tuli haastava ja mieleinen ammatti. Itsenäisenä yrittäjänä olen toiminut vuodesta 1983.

Yritysviestinnän monipuolisena valokuvaajana olen kuvannut paljon esimerkiksi yritysten henkilöstö- ja asiakasjulkaisuihin. Ammattitaitoa vaativissa kuvauksissa tärkeintä on pitää sovituista aikatauluista kiinni. Valtaosin Lahden talousalueen yrityksistä koostuva asiakaskuntani on tottunut luottamaan valokuvaajansa monipuoliseen osaamiseen ja toimitusvarmuuteen.

Saadun myönteisen palautteen perusteella voin sanoa olevani parhaimmillani mainos- ja teollisuuskuvauksissa aliarvioimatta mitään kuvaustehtävää – ei muuta kuin haalarit päälle ja haasteellisia kohteita kuvaamaan…